Tapaturva kouluttaa teorian käytäntöön

Me tapaturvalaiset olemme hyvien unien asialla. Ei siksi, että ihmiset nukkuisivat koulutuksissamme, vaan siksi, että osaavan porukan kanssa työskentelevien ei tarvitse öisin piehtaroida tuskanhikisinä pohtimassa mitä tapahtui tai tulee mahdollisesti tapahtumaan.

Koulutamme joka vuosi satoja eri alojen ihmisiä työturvallisuuden ihmeellisyyksiin. Koulutuksemme pitävät sisällään juuri teille sopivan paketin teoriaa ja konkretiaa.

Kouluttajina Mari, Juha ja Tom
Kouluttajina Mari, Juha ja Tom

Onnistuneen koulutuksen salaisuus on etukäteen käyty keskustelu koulutuksen tavoitteista. Koska osaamme asiamme, pystymme puhumaan aiheesta kuin aiheesta juuri teille sopivasta näkökulmasta – ja voit olla varma, että koulutuksesta on hyötyä.

Koulutukset voimme pitää meidän omassa, 24 henkeä vetävässä luokkatilassamme Espoon Finnoossa. Tulemme myös mielellämme teille, vaikka toiselle puolelle Suomea.

Tutustu koulutuksiin

Valitse alta teille tarpeellinen koulutus. Otamme yhteyttä ja sovimme ajankohdan koulutuksen sisällön suunnitteluun, jotta saamme koulutuksen teidän tavoitteidenne mukaiseksi.

Hyvin monet näistä on saatavissa också på svenska.

Esihenkilö – tunne työturvallisuusvastuusi!

Kun päivitämme Tapaturva Laki -palvelumme Turvakäräjät-osioon tuomioita, tulee aika-ajoin vahva ’taasko näin’ -tunne: samankaltaiset asiat toistuvat tuomioissa vuodesta toiseen.

Mielestämme samaan lantakasaan ei tarvitse astua toistuvasti. Siksi Esihenkilöiden työturvallisuusvastuut -koulutuksessa keskitytään oleellisimpiin lainsäädännön kohtiin: jotta jokainen vastuuhenkilö ymmärtää päätöstensä seuraukset ja osaa tehdä oikeat arjen valinnat.

Lue lisää →
 4-8 h  1 350 – 2 100 €

Esihenkilö – tunne työturvallisuusvastuusi

Oppilaitoksissa opetetaan työsuojeluvastuita vain vähän tai ei lainkaan – hyvin usein oikeudessa siis rangaistaan tietämättömyydestä.

Koulutus lähteekin liikkeelle perustana olevasta ’kolmesta kovasta’ velvoitteesta: vaarojen arviointi, opastus-/perehdytys ja valvonta. Näitä täydennetään ala-/työpaikkakohtaisella lainsäädännöllä kunkin tarpeiden mukaisesti. Toki myös seuraukset ja vastuun kantaminen sisältyvät pakettiin.

Bradleyn käyrällä koulutus liikkuu vaiheessa 2 (johtaminen: ohjeet, suunnitelmat, valvonta), joka puolestaan on perustana kaikelle turvallisuustyölle. Jos tämä oli sinulle hepreaa, niin ei hätää: asia käydään koulutuksessa läpi.

Koulutus on suunnattu kaikille esihenkilöille työnjohtajasta toimitusjohtajaan, mutta myös työsuojelutehtävissä toimivat saavat koulutuksesta eväitä työhönsä.

Asiaa on paljon, siksi suosittelemme koko päivän versiota. Saatavilla myös 2 päivän pituisena.

Miksi työturvallisuus?
Mitä on inhimillinen tekijä työssä?

Tuntuuko, että työturvallisuutta tulee jo korvistakin? Tarvitsevatko ihmiset muistutuksen siitä, miksi tästä vouhotetaan?

Vai oletteko ehkä vasta työsuojelu-uranne alkutaipaleella? Tai lanseeraamassa uutta sääntöä tai suojainkäytäntöä? Ihmiset pitäisi saada mukaan, mutta miten?

Tapaturvan suositut ’miksi työturvallisuus’ -herättelytilaisuudet on luotu juuri näitä tarkoituksia varten.

Tilaisuudesta seuraa jälkipuheita, jopa pitkäksi aikaa.

Lue lisää →
 2-4 h  alk. 750 €

Miksi työturvallisuus? Mitä on inhimillinen tekijä työssä?

Tunteisiinkin menevä herättely avaa ’vastaanottokanavat’. Tilaisuudessa on sopivasti realismia, joka puhuttelee myös kovimpia jääriä – muttei vie herkimpien yöuni.

Herättelyn jälkeen voidaan lanseerata uusi työsuojelusääntö, pitää ryhmätöitä tai järjestää vaikkapa rastikoulutus työpaikan työsuojelun kipupisteistä.

Herättelyä emme suosittele järjestettäväksi ilman työpaikan omaa ’jatkoja’ – silloin sen teho jää käyttämättä ja hetken päästä työpaikalla kaikki jatkuu kuin aiemminkin. Kannettu vesi ei pysy kaivossa, jollei kaivoa tiivistetä.

Herättely on tehokkainta, jos siihen osallistuu kaikki työpaikan työntekijät duunarista ylimpään johtoon. Useat samansisältöiset tilaisuudet samalla työpaikalla on tavallinen lähestymistapa. Vuorotyössä ajoitus esim. vuoronvaihdon yhteyteen.

Riskien arviointi ja vaarojen tunnistaminen

’Kyllähän jokainen nyt riskit osaa arvioida.’ Niinhän sitä äkkiseltään voisi kuvitella, vaan ei.

Olemme käyneet läpi satoja eri työpaikkojen riskien arviointeja ja tällä kokemuksella uskallamme väittää ison osan tehdyistä riskien arvioinneista kelpaavan lähinnä takan sytykkeeksi.

Riskien arvioinnin tekeminenkin tarvitsee siis osaamista – ja sitähän meiltä saa!

Lue lisää →
 8 h  2 100 €

Riskien arviointi ja vaarojen tunnistaminen

Koko työsuojelutoiminta pohjaa riskien arviointiin, niin käytännössä kuin lakisääteisestikin. Uskokaa tai älkää, mutta myös turvallisuudessa kaikelle tekemiselle pitää olla jokin peruste: koneet pitää suojata ’oikeasta’ paikasta ’riittävällä’ tavalla, työntekijöille pitää opastaa ’tarpeelliset’ asiat, täytyy käyttää ’tarvittavia’ henkilönsuojaimia ja työympäristö on suunniteltava ’asianmukaisesti’.

Riskien arvioinnin avulla selvitetään, mitä sanat ’oikeasta’, ’riittävällä’, ’tarpeelliset’ ja ’asianmukaiset’ tarkoittavat juuri omalla työpaikallasi. Liian vähää ei saa tehdä ja liikaakin tekeminen voi olla pahasta – siksi pitää selvittää mikä omassa ympäristössä on ’just, eikä melkein’.

Koulutuksessa selvitetään, millä laajuudella vaarojen tunnistaminen pitää tehdä, kuinka vaaralle määritetään suuruus (eli riski) ja pohditaan kuinka riski poistetaan tai pienennetään hyväksyttävälle tasolle. Tietenkin opiskellaan myös tarvittava lakipohja ja arviointia harjoitellaan.

Riskien arvioinnin tekeminen

Teorian valossa kaikki näyttäytyy selkeänä. Ja sitten iskee käytäntö.

Riskien arvioinnin tekeminen ei ole helppoa, vaikka teoria olisikin hanskassa. Siksi me tapaturvalaiset karautamme tarvittaessa tuulispäänä jelppimään ihan kädestä pitäen riskien arvioinnin tekemisessä.

Osaaminen syntyy ymmärryksestä ja ymmärrys yrityksen ja erehdyksen kautta. Ilman osaavaa valmentajaa erehdys voi olla tuskallinen – uskallatko ottaa riskin?

Lue lisää →
 4-8 h  alk. 1 350 €

Riskien arvioinnin tekeminen

Koulutuksessa kerrataan teoriaa tarvittavin osin. Pääpaino koulutuksessa on käytännön harjoittelussa käyttäen yrityksen omaa riskienarviointimenetelmää.

Koulutuksessa saadaan esimerkkejä ja käytäntöä arviointityön tekemiseen itsenäisesti. Oppimista toistojen kautta.

Työsuojelun peruskurssi

Työturvallisuudessa tulee koko ajan uusia vaatimuksia. Ja työsuojelu pitäisi samaan aikaan saada nostettua uudelle tasolle. Ei vaan pysty!

Perinteisesti työsuojeluorganisaation ihmisiä on lähetetty työsuojelun peruskurssille. Viime vuosina on kuitenkin yleistynyt myös ’tavallisten linjaorganisaation’ esihenkilöiden laajempi työsuojelukouluttaminen 5 päivän työsuojelun peruskursseilla.

Ja niinhän se pitääkin – hehän asiasta (juridisesti) vastaavat.

Lue lisää →
 5 pv  10 500 €

Työsuojelun peruskurssi

Tapaturva järjestää työsuojelun peruskurssit lähtökohtaisesti yrityskohtaisena. Tällöin sisältö voidaan kohdistaa juuri työpaikan omiin tarpeisiin ja painottaa työpaikan kannalta oikeita asioita.

Kurssin sisältö sovitaan yhdessä työpaikan edustajan kanssa ja sisältää esim. seuraavia asioita:
– työsuojelun yhteistoiminta ja työsuojeluorganisaatio
– työsuojeluvastuut
– perehdytys ja työnopastus
– riskien arviointi (harjoitteiden avulla)
– turvallisuussuunnitelmat, TTS (harjoitteiden avulla)
– altisteet ja niiltä suojautuminen
– ergonomia
– työterveyshuolto
– tapaturmien ja vaaratilanteiden tilastointi ja tutkinta
Harjoitteiden yhteydessä käsitellään työpaikan vaaroja ja niiltä suojautumista (esim. liikkuminen, liikenne, nostot, koneturvallisuus, siisteys/järjestys, paloturvallisuus jne.)

Koulutuksesta saa todistuksen.

Tapaturvan viiden päivän työsuojelun peruskurssi kelpaa TTK:n työturvallisuuskorttikouluttajan peruskoulutukseksi.

Aliurakoitsijoiden työturvallisuusvastuut: rakennusala

Päätoteuttaja, tuntuuko, että saat työmaallasi huomauttaa samoille tyypeille toistuvasti samoista asioista – eikä siltikään asiat etene?

Jotain tarttis tehdä, alkaa vaan keinot olemaan vähissä…

Kokeilepa tätä: kerää aliurakoitsijoiden työnjohtajat ja heidän pomonsa yhteen ja laita heidät Tapaturvan koulutukseen 3 tunniksi perimmäisten asioiden äärelle.

Lue lisää →
 3 h  950 €

Aliurakoitsijoiden työturvallisuusvastuut: rakennusala

Koulutuksessa käydään tiiviisti läpi työnantajien työsuojeluvastuut. Sisältöä voidaan räätälöidä työvaiheen mukaan (esim. runko-/sisärakennusvaihe), jolloin esimerkit ja painotukset liittyvät juurikin kuulijoiden arkeen.

Kokemukset koulutuksesta ovat olleet rohkaisevia: asiat eivät ole korjaantuneet taikaiskunomaisesti, mutta keskustelun sävy vastuuhenkilöiden kesken on muuttunut. Ei enää ’te vastaan me’ -asetelmaa vaan yhteinen ymmärrys, että työturvallisuus tehdään yhdessä.

Tämän päälle on hyvä rakentaa toimivaa työsuojeluyhteistyötä.

TR-mittaajakoulutus
MVR-mittaajakoulutus

Sitä saat, mitä mittaat. Ja pahimmillaan mittaat sataa prosenttia, mutta löydät silti itsesi syytettynä työturvallisuusrikoksesta.

Kerron tässä nyt salaisuuden: mittaamisen idea on löytää mahdolliset puutteet, jotta ne saa hoidettua kuntoon. Jos mittaaja ei havaitse puutetta tai tulkitsee puutteen väärin, voi käydä niin kuin alussa mainittiin: syyte siitä seuraa ja äidin kyyneleet.

Tarkka mittaaja on kultakimpaleen arvoinen työnantajalleen – siksi mittaajakoulutus!

TR- ja MVR -mittarit ovat rakennustyön turvallisuuden havaintomenetelmiä, joilla hoidetaan lakisääteinen työmaan viikkotarkastus.

Lue lisää →
 8 h  1 900 €

TR-mittaajakoulutus
MVR-mittaajakoulutus

TR (TalonRakennus)- ja MVR (Maa- ja VesiRakennus) -mittareiden kriteerit elävät jatkuvasti muuttuvan lainsäädännön ja esim. työsuojeluviranomaisen tulkintojen myötä.

Koulutuksen pääpaino on mittaamisen teorian ja etenkin havainnointikriteerien läpikäymisessä. Kouluttajamme osaavat myös perustella miksi kriteerit ovat niin kuin ne ovat.

Koulutuksessa käydään läpi eri työvaiheiden töitä kuvien ja videoiden avulla. Jos koulutus toteutettaisiin työmaalla, olisi nähtävillä vain sen päivän tilanne ja moni asia jäisi oppimatta.

TR-mittaamisesta on myös oma versio rakennuttajalle. Kysy lisää!

Oletko jo kokenut TR-mittaaja? Katso koulutus kokeneille mittaajille.

TR-mittaajakoulutus kokeneille mittaajille, ”TR:n jatkokurssi”

Onko sinulla TR-mittaajakoulutus käytynä ja mittauskokemusta jo kertynyt? Tai koetko jostain muusta syystä, ettei TR-mittaamisen aakkosia enää tarvitse käydä uudelleen läpi?

Silloin tämä koulutus on juuri sinulle!

Olet ehkä mitatessasi havainnut, että ääripäiden tulkinta on helppoa: on melko selvää onko jokin asia selkeästi kunnossa vai pielessä. Mutta entäs rajatapaukset, kun sama asia voi olla toisessa tilanteessa kunnossa ja toisessa ei-kunnossa?

Tervetuloa mukaan, näitä me pohdimme juuri tässä koulutuksessa.

Lue lisää →
 8 h  1900 €

TR-mittaajakoulutus kokeneille mittaajille, ”TR:n jatkokurssi”

Koulutuksen aluksi kerrataan voimassaolevat TR-kriteerit. Kriteerien kertaamisen jälkeen keskitytään TR:n rajatapauksiin ja pohditaan yhdessä onko tilanne ”kunnossa” vaiko ”ei kunnossa”.

Koulutukseen ei kuulu työmaakäyntiä, jolloin voidaan käydä läpi eri vaiheissa olevia työmaita kuvien ja videoiden avulla ja keskittyä niissä oleviin haastaviin kohtiin. Ja niitähän riittää, Tapaturvan asiantuntijat päivittävät koulutusmateriaalipankkia jatkuvasti.

Lisäksi päivitämme myös TR-osaamistamme paitsi mittaamalla säännöllisesti, mutta myös tekemällä mittauksia mm. yhdessä työsuojeluviranomaisten kanssa.

Meiltä saat siis taatusti ajantasaiset tiedot.

Teollisen työympäristön turvallisuushavainnointi Elmeri+ ‑menetelmällä

Tuntuuko, että työ ja työympäristö on täynnä vaaroja? Tapaturmia ja vaara-tilanteita sattuu eikä niitä saa estettyä nykyisin keinoin?

Olisiko aika aloittaa systemaattinen työympäristön havainnointi? Itse suosimme Työterveyslaitoksella alkurääkäisynsä 2000-luvun taitteessa tehnyttä Elmeri+ -menetelmää.

Käytämme E+:aa mm. betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailussa ja mielellämme jaamme osaamistamme muillekin.

Lue lisää →
 8 h  2 100 €

Teollisen työympäristön havainnointi Elmeri+ -menetelmällä

Elmeri+ on työympäristön havaintomenetelmä, jonka vakioidut kriteerit taipuvat ’vähän alalle kuin alalle’. Itse olemme käyttäneet E+:aa mm. betoni-, elintarvike- ja metalliteollisuudessa, asfalttiasemilla sekä ruumiinavauksissa.

Elmeri+ koostuu 6 pääkohdasta, joissa yhteensä 14 alakohtaa (betoniteollisuuden versiossa 15 alakohtaa):
Työskentely
Ergonomia
Koneet ja välineet
Liikkumisturvallisuus
Järjestys- ja siisteys
Työympäristötekijät

Koulutuspäivän aikana avaamme menetelmän käytön sekä kriteerit. Koska käytämme itse menetelmää aktiivisesti, osaamme myös kertoa sudenkuopista, joihin ei kannata astua.

Kriteerejä harjoitellaan kuvien ja videoiden avulla sekä mahdollisuuksien mukaan myös tuotannossa.

Parhaan lopputuloksen saa, jos koulutettaville pidetään n. 2vko-2kk sisällä peruskoulutuksesta erillinen n. 4 h käytännön osio, jossa keskitytään mittaamiseen ja mittauksissa esiin tulleisiin haasteisiin. Tämä eri tarjouksen mukaan.

Korkealla työskentely
(NCC:n hyväksymä koulutus)

Älä hyvä ihminen putoa!
Olethan varovainen siellä ylhäällä!

Korkealla työskentelyssä ei ole mitään tekemistä onnen tai varovaisuuden kanssa, vaan se vaatii osaamista ihan niin kuin kaikki muukin työskentely. Osaamista niin työn kuin putoamissuojauksen suunnitteluun sekä toteuttamiseen ja käyttämiseen.

Tapaturvan 4h korkealla työskentelyn koulutus on NCC:n hyväksymä kokonaisuus, jolla saa 5 vuoden pätevyyden korkeallatyöskentelyyn heidän työmaillaan.

Ja toimii tämä koulutus muillakin kuin NCC:n työmailla…

Lue lisää →
 4 h  75 €/hlö (13-20 hlö ryhmät)

Korkealla työskentely
(NCC:n hyväksymä koulutus)

Korkealla työskentelyn koulutussisältö on:
– putoamissuojaus, lakipohja
– yleinen putoamissuojaus
– yksilöllinen putoamissuojaus (putoamissuojainjärjestelmät, putoamissuojainten käyttäminen)
– putoamissuojaus henkilönostimissa
– putoamissuojainten tarkastukset
– tentti

Koulutus on teoriakoulutus ja pidetään Tapaturvan luokassa tai asiakkaan valitsemassa paikassa.

Koulutukseen on yhdistettävissä käytännön osio. Kysy lisää!

Pölyntorjunta

Tuntuuko, että pölyntorjuntavaatimukset on menneet ihan mahdottomiksi? Asiakkaat, viranomaiset ja ne Tapaturvan tyypitkin huomauttelee asiasta jatkuvasti. Eikö niille mikään riitä, ollaan kuitenkin tehty samalla tavalla jo ainakin 50 vuotta?

Niinpä. Tutkimustietoa tulee jatkuvasti lisää ja sitä kautta uusia aineita todetaan haitalliseksi ja vanhojenkin raja-arvot tiukkenevat.

Olisiko aika päivittää työpaikan osaaminen ja käytännöt nykyaikaan?

Lue lisää →
 4-8 h  1 350 €

Pölyntorjunta

Pölyntorjuntakoulutus on saatavilla eri toimialoille. Yleisimmin koulutamme rakentamisessa ja teollisuudessa kvartsi- ja puupölyn torjuntaa, mutta myös muiden pölylaatujen kuten hitsaushuurujen ja metallipölyjen koulutus onnistuu hienosti.

Koulutuksessa käsitellään pölyn vaaroja, pölyntorjuntaa (esim. kohdepoistot ja osastointi), suojautumista pölyltä sekä pölyyn liittyvää lainsäädäntöä.

Nostot, Nostoapuvälineiden silmämääräinen tarkastaminen, Telineet: yksin tai yhdessä

Onko jostakin otsikon asiasta sattunut tapaturma, vaaratilanne tai onko kenties viranomainen tai joku muu huomauttanut aiheesta?

Aihetta pitäisi nostaa esiin, mutta oma osaaminen ei oikein riitä kertomaan aiheen teoriaa taikka kaikkia lakikiemuroita.

Lue lisää →
 2-8 h  alk. 750 €

Nostot, nostoapuvälineiden silmämääräinen tarkastus, telineet: yksin tai yhdessä

Nyt sukelletaan syvälle, sillä työturvallisuus on usein nippelitietoa – tiedättehän: ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Eli lähdemme lujittamaan tätä heikointa palikkaa.

Koulutus on teoriakoulutus. Aiheita käsitellään teoriasta käytäntöön alkaen lainsäädännön vaatimuksista. Käytäntöön mennään esimerkkien, videoiden ja kuvien kautta.

Koulutus voidaan toteuttaa jostakin otsikon aiheesta tai niputtaa useampia aiheita yhteen. Aiheita voidaan sisällyttää myös johonkin toiseen koulutuskokonaisuuteen, esim. korkealla työskentelyyn.

Versiot useille toimialoille.

Koulutus soveltuu niin työntekijöille, työnjohdolle kuin keskijohdollekin. Eli niille, jotka suunnittelevat, valvovat, opastavat ja tekevät.

Di-isosyanaatit

Työsuojelutarkastaja huomasi, että meillä käytetään aineita, joissa on di-isosyanaattia. Ja kertoi, että elokuusta 2023 alkaen aineen käyttäjät sekä heidän esihenkilönsä on pitänyt kouluttaa di-isosyanaattien käyttöön.

Kävin aiheesta pöntön kyljessä olevasta osoitteesta löytyneen verkkokurssin, mutten tullut oikein hullua hurskaammaksi.

Voisiko joku kertoa aiheesta rautalankaa säästämättä? Tottahan toki voi…

Lue lisää →
 2 h  1 250 €

Di-isosyanaatit

Di-isosyanaatit ovat herkistäviä aineita, jotka voivat aiheuttaa herkistyneelle jopa alan vaihtamisen. Avainhenkilön poistuminen yllättäen takavasemmalle ei ole kivaa taikka halpaa.

Di-isosyanaatteja voi olla tutuissakin aineissa kuten uretaaneissa, tiivistemassoissa, muovikipsissä sekä lakkojen, liimojen ja maalien kovettimissa.

Huomaathan, että ensisijaisesti työpaikalla pitää pyrkiä korvaamaan di-isosyanaattipitoinen aine jollakin toisella ja toissijaisesti kouluttaa aineen kanssa tekemisissä olevat aineen ominaisuuksiin.

Tapaturvan koulutuksessa käsitellään juuri oman työpaikan käyttötilanteita. Siksi kouluttaja tutustuu työpaikkaan etukäteen, tarvittaessa käymällä paikan päällä. Tämä on siis aidosti juuri teille räätälöity koulutus.

Koulutus on voimassa 5 vuotta ja siitä saa todistuksen.

Psst: tiesithän, että on muitakin ikäviä aineita kuin di-isosyanaatit. Näistäkin on Tapaturvalla koulutuksia.

Utbildning på svenska

Vi har hört historier från våra kunder om att arbetsmiljöutbildaren ANTINGEN KAN innehållet ELLER kan svenska – men inte vardera. Sådana utbildninar är mest motbjudande och bidrar inte till att göra arbetarskyddet till en glad och viktig sak!

På Tapaturvas utbildningar har utbildaren svenska som modersmål och utbildarens huvuduppgift är ämnet som behandlas på utbildningen. Du har kanske mött någon av dessa utbildare på dessa kurser – alltså på kurser där utbildaren både talar svenska OCH kan sin sak.

Läs mera →
 från 4 h  från 1 450 €

Utbildning på svenska

Vi kan erbjuda substanskunskap inom arbetsmiljöområdet på svenska.
Vi anpassar gärna våra tjänster enligt branch och kundspecifika krav för att säkra genomslagskraften.

I våra standardtjänster på svenska ingår bl.a. följande ämnesområden:
– Att leda arbetsmiljöarbetet på arbetsplatsen
– Chefen och arbetsmiljöarbetet
– Riskbedömning
– Yrkeshygien
– Arbetarskyddssamarbetet på arbetsplatsen
– Arbetssäkerhetskortet®
– Skyddsronder och säkerhetsbesiktningar inkl. TR, MVR, Elmeri+
– Säkra arbetssätt
– Arbetsmiljöarbetet tillsammans med underleverantörer
– Branschspecifika bl.a. inom byggverksamhet och industri (metall, kemi, di-isocyanater, livsmedel, trä, …)
– Utbildningsmaterial och säkerhetsinstruktioner som arbetsplatsen själv använder i sitt arbetsmiljöarbete

Låt oss hjälpa er mot noll olycksfall och en hälsosammare arbete, tag kontakt: Tom Johnsson
tom.johnsson@tapaturva.fi

Eikä tässä vielä kaikki. Repertuaariimme kuuluu myös mm.:
– Henkilönsuojainten valinta ja käyttö (också på svenska)
– Trukkityön turvallisuus
– Hitsaustyön turvallisuus
– Kemialliset tekijät työssä
– Asfalttimittari (levitystyömaa) ja Asfalttimittari (asfalttiasema) -koulutukset
– Työturvallisuuskortti (TTK), myös alakohtaisesti (också på svenska)
– Tulityökortti (också på svenska)
– Alkusammutus 1 (också på svenska)
– Paloturvallisuus meidän työpaikallamme (också på svenska)
– Ensiapu oman tarpeenne mukaisella sisällöllä (också på svenska)
– SPR:n Hätäensiapu, EA1, EA2 (också på svenska)

…ja hyvin luultavasti myös se, mitä tässä ei ole mainittu ja jota te tarvitsette. Kysy vaikka, jos et usko!

Päivi Sihvonen
 040 537 2975
 paivi.sihvonen​@tapaturva.fi

"*" näyttää pakolliset kentät

Tilaa uutiskirjeemme!

Lähetämme kirjeen noin kerran kuukaudessa.

Emme jaa yhteystietojasi kenellekään.
Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa.

Nimi*
Sähköposti*
Yksityisyys*

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*
Scroll to Top