Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu

Ota yhteyttä

Yhteyshenkilö
Juha Merjama
Toimitusjohtaja
040 752 5247

Tapaturva on kisan asiantuntijataho, joka hoitaa kisayksiköiden työympäristön turvallisuuden arvioimisen Elmeri+ -menetelmällä, suorittaa turvallisuusjohtamisen arvioinnin sekä kerää vuosittain sairauspoissaolo- sekä tapaturmataajuustiedot. Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009.

Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Kisan järjestää vuosittain Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n betonijaosto, joka hoitaa myös kisan ilmoittautumisen. Kisassa on 3 sarjaa: elementti-, betonituote- ja valmisbetonitehtaat. Näistä elementtisarja on osallistujamäärältään kaikkein suurin.

Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun kokonaiskilpailun voittaja saa kuvan ”kultaisen” kypärän lisäksi Fennian stipendin. Muille sarjavoittajille on tarjolla runsaasti mainetta ja kunniaa. Jokainen osallistuja saa kuitenkin paljon enemmän – Tapaturvan puolueettoman arvion oman työpaikan vaaranpaikoista sekä turvallisuusjohtamisen tasosta. Monet ovatkin sanoneet, että tässä kisassa ei ole häviäjiä.

Tapaturva on kisan asiantuntijataho, joka hoitaa kisayksiköiden työympäristön turvallisuuden arvioimisen Elmeri+ -menetelmällä, suorittaa turvallisuusjohtamisen arvioinnin sekä kerää vuosittain sairauspoissaolo- sekä tapaturmataajuustiedot. Kisan arviointikriteerien painoarvot ovat seuraavat:

  • ELMERI+ -mittauksen tulos 45 %
  • Tapaturmataajuus 5 %
  • Tapaturmapoissaolot 15 %
  • Vaihtuva teema 15 % (v. 2022 pölyntorjunta)
  • Turvallisuusjohtamisen taso 20 %

Lopulliset voittajat määrittää tuomaristo omien, salassa pitämiensä kriteerien mukaisesti. Tuomaristoon kuuluvat Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä, Matti Harjuniemi Rakennusliitosta sekä Keijo Päivärinta työsuojeluhallinnosta.

Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun vuoden 2021 sarjavoittajat ovat:
– Elementtisarja: Rudus Oy Kotka
– Betonituotesarja: Rudus Oy Orimattila
– Valmisbetonisarja: Rudus Oy Kemi mobiili.

Parhaita parantajia edelliseen ao. tehtaalta mitattuun tulokseen verrattuna olivat sarjoittain Betset Oy Kyyjärven elementtitehdas, Lujabetoni Oy Loimaan paalu- ja infratuotetehdas ja Rudus Oy Vanttilan valmisbetonitehdas.

Onnittelemme lämpimästi sarjavoittajia ja parhaita kehittyjiä! Kokonaiskilpailun voittajan valitsee kilpailun kolmijäseninen tuomaristo ja se julkaistaan 19.8.2022.

Ota yhteyttä

Yhteyshenkilö
Juha Merjama
Toimitusjohtaja
040 752 5247

Sivuston toteutus: Bermuda