Tapaturvan tarina

Tapaturvalaiseksi pääsee vain alan parhaimmat osaajat. Meillä jokaisella on oma vahvuusalueemme, näin saamme yhdessä ratkottua asiakkaittemme visaisimmatkin haasteet.

Tapaturvan tiimikuva

Tapaturvan tarina alkaa syksystä 2006. Nimi yritykselle oli valmiina kun tapaturmat tuntuivat olevan monien puheissa mutta turvaaminen jäi vähemmälle huomiolle. Oli tapaturMapäivä, vaikka sen olisi tietenkin pitänyt olla tapaturVapäivä.

Ensimmäiset hankkeet aikaansa edellä

Sekä Raksa- että Tehdaspakat ovat saatavilla myös kätevänä appina

Ensimmäisiä suuria töitämme olivat turvallisen hälytysajon verkkokurssit. Saimme yhteistyökumppaneiksi kaikki 6 viranomaistahoa, jotka Suomessa ajavat hälytysajoa. Teimme näille myös verkkokurssit hälytysajoneuvon väistämiseen sekä pelastusteihin. Koska olimme 10 vuotta aikaamme edellä, ovat kurssit kestäneet hyvin aikaa – ja ovat edelleen maksutta sivuillamme (ks. tuotteet -sivun alareuna).

Jo alkuvaiheessa toteutimme toisenkin työturvallisuutta mullistaneen hankkeen. Teimme yhteistyössä Skanskan kanssa Raksapakan, jossa on tiivistetysti tärkeimmät rakennusalan työturvallisuusasiat. Mullistaminen ei tässä ole yhtään ylimitoitettu termi, pakan avulla on jalkautettu kaikkiin työmaamonttuihin ja holveille ymmärrys rakennusalan työturvallisuuden perusasioista. Nykyään Raksapakka on sisartuotteensa Tehdaspakan kanssa saatavissa paperiversion lisäksi meiltä tietenkin myös appina.

Tapaturva on kokoaan suurempi yritys

Hälytysajon verkkokurssit sekä Raksapakan tekeminen todistivat, että Tapaturva on kokoaan suurempi yritys. Nämä hankkeet valmensivat meitä vastaamaan tärkeään puheluun, joka alkoi suurin piirtein näin:

”Reijo tässä terve. Betoniteollisuudessa olisi halua lähteä kilpailemaan työturvallisuudessa ja Tapaturva on ainoa, joka tämän homman voisi tehdä. Kiinnostaako?”

Tokihan meitä kiinnosti, ja olemmekin tuomaroineet Betoniteollisuus Ry:n työturvallisuuskilpailua sen koko olemassa olemisen ajan, vuodesta 2009. Nykyään tuomaroimme myös asfalttialan vastaavaa kilpailua sekä mm. yritysten sisäisiä työturvallisuuskisoja.

Työtehtävien lisääntyessä myös henkilömäärän piti kasvaa. Rekrytoinnissa olemme pitäneet kiinni muutamasta tärkeästä periaatteesta:

  • Ketään ei kannata kloonata, vaan jokaisen osaamisen pitää täydentää muita.
  • Tapaturvalaisen pitää osata kertoa asiansa siten, että kuulija ymmärtää mitä hän ajaa takaa. Hankalien termien käyttäminen kertoo vain siitä, ettei asiantuntija osaa asiaansa.
  • Tapaturvalaisella on osaamista, jonka saa vain riittävän pitkän kokemuksen kautta.

Monipuolisten osaajien innovaatioita riittää

Ensimmäisenä Juhan völjyyn tuli Veli-Matti Reinilä. Masa oli jäänyt eläkkeelle poliisin työstä mutta Tapaturvassa löytyi jatkoa huikealle työuralle. Hänen osaamisensa on täysin poikkeuksellista turvallisen ajamisen saralla. Masa on jo nauttimassa ansaittuja eläkepäiviään myös meiltä. Tapaturvan joukkoa ovat täydentäneet myöhemmin Tom, Pirkkis, Mari, Päivi, Roope ja Timppa. Jokaisella on omat vahvuusalueensa ja yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa.

Monipuolisten osaajiemme käsissä syntyy myös uusia innovaatioita. Tapaturva Laki -palvelumme sai alkunsa 2010 tienoilla, kun kenelläkään ei tuntunut olevan helposti saatavilla tietoa ajantasaisesta lainsäädännöstä. Me sitten teimme palvelun tähän paitsi asiakkaidemme, myös omaan tarpeeseemme. Vastaavalla tavalla ovat syntyneet muutkin tuotteemme: tarpeeseen. Ja tarpeitahan on riittänyt. Koneturvallisuusohjeita on kymmenittäin neljällä eri kielellä, nostoapuvälineiden tarkastusvärien tsekkaamiseen sekä henkilönsuojainten valintaan ja koulutukseen on oma tuotteensa, myymme keskeisiä henkilönsuojaimia – vain muutamia mainitakseni. Siksi verkkokaupan pystyttäminen oli selkeä askel 2020-luvun alussa.

Ja näin se homma meillä menee, eteenpäin kuin juna. Tapaturvan vahva ja monipuolinen osaamispohja mahdollistaakin erilaisten tehtävien vastaanottamisen ja menestyksellisen hoitamisen. Vaihteleva työ on yksi syy, miksi välillä hyvinkin raskaiden asioiden parissa tehtävää työtä haluaa tehdä vuodesta toiseen.

Työturvallisuutta rakennuksilla, elintarvikealalla, teollisuudessa ja vaikka missä

Meidän Tom kollaamassa asiakkaan työtilojen vaaroja

Vaihtelevuuden varmistaa se, että jo heti alussa päätimme, ettemme keskity mihinkään tiettyyn toimialaan. Olemme siellä missä ihminenkin, sillä sehän se yleensä kuitenkin on kaikkialla heikkona lenkkinä, on rooli sitten suunnittelussa, työn tekemisessä, työn johtamisessa tai missä vaan. Olemmekin tehneet töitä rakennuksilla, elintarvike-, betoni- ja terästeollisuudessa, katsoneet paperin valmistusta, puun sahaamista, jätteiden kierrätystä, autojen hinaamista ja ihmisten pelastamista. Myös kunnossapito, ruumiinavaukset, asfaltin levitys & valmistus ja työskentely puolentoista kilometrin syvyydessä maan alla tai nosturin nokassa kymmenien metrien korkeudessa on tuttua puuhaa. Ja monet, monet muut asiat. Parasta on kun eri toimialoilta voi kähveltää hyviä käytäntöjä toisilleen.

Ehkä tärkein syy tälle työlle on kuitenkin mahtavat asiakkaamme ja kyky auttaa heitä. Vaikka me emme tulekaan työpaikalle pillit päällä, olen varma, että olemme pelastaneet elämiä ja saaneet ihmisten ajatuksia tökittyä turvallisempaan suuntaan. Se antaa virtaa myös huomiseen.

Tätä työtä tehdään suurella sydämellä, jopa hieman kliseisesti – rakkaudesta lajiin.



Juha Merjama
Toimitusjohtaja,
yrittäjänä Tapaturva Oy:ssä vuodesta 2006

Meidän Tom kollaamassa asiakkaan työtilojen vaaroja

Päivi Sihvonen
 040 537 2975
 paivi.sihvonen​@tapaturva.fi

"*" näyttää pakolliset kentät

Tilaa uutiskirjeemme!

Lähetämme kirjeen noin kerran kuukaudessa.

Emme jaa yhteystietojasi kenellekään.
Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa.

Nimi*
Sähköposti*
Yksityisyys*

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*
Scroll to Top