Työturvallisuus kehittämisen pohjaksi

Työsuojelua vai työltäsuojelua

Edelleenkin jotkut mieltävät työsuojelun työltäsuojeluksi. Heidän mielestään mitään ei satu ainoastaan silloin, jos mitään ei tee. Ja kääntäen – aina jotain tehtäessä rytisee ennemmin tai myöhemmin, väistämättä.

Näin onnettomasti ei maailma onneksi makaa.

Nolla Tapaturmaa -ajattelutapa sisältää kaksi pääperiaatetta

1. Parhaiten tunnettu on lähtökohta, että kaikki tapaturmat ovat ehkäistävissä. Jokaisen turman taustalta on löydettävissä yksi tai useampi tilanne, johon puuttumalla tapahtuma ei pääse kärjistymään tapaturmaksi. Tässä on huomattava, että aina turmaan osallisilla ei tätä valinnanvaraa ole vaan peli voidaan pelata pieleen jo ketjun aiemmissa lenkeissä: aivan vastaavalla tavalla kuin puolustuksen virheet näkyvät maalivahdin torjuntatilastoissa.
2. Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen pääperiaate: (lähes) kaikkea voi tehdä, jos sen tekee harkiten ja oikein. Tämä tarkoittaa, että alun ajatusmalli tekemiseen väistämättä liittyvistä tapaturmista ei toimi. Asianmukaisella työympäristöllä, oikealla ennakkosuunnittelulla, koulutuksella sekä varustuksella saadaan pääosa riskeistä poistettua. Loput poistaa harkinta eli terve järki eli asenne.

Tapaturmien torjunta maksaa

Niin maksaakin. Ja niin maksavat tapaturmatkin. Tapaturmien torjunnassa kysymys kuuluu: maksatko tapaturmista nyt vai myöhemmin? ‘Nyt’ (= ennakointi, ehkäiseminen) maksaa tutkimusten mukaan (esim. Työterveyslaitos; Aaltonen ym.) selvästi vähemmän kuin ‘myöhemmin’ (= onnettomuudet ja niiden selvitys ja jälkihoito ja…). Kaikenlaiset hinnoitteluyritykset inhimilliselle kärsimykselle ovat epäinhimillisiä.

Suorat tapaturmakustannukset on kohtalaisen helppoa laskea. Näitä ovat esimerkiksi hoitokulut, sairausajan palkat ja korvaavat työntekijät, siivouskulut, vahingoittuneet materiaalit, välineet ja rakenteet ym. Isoille yrityksille voidaan suoraan laskea mukaan myös vakuutusmaksujen nouseminen: ne nousevat reaalisesti siten, että saadut korvaukset tilitetään korkojen kanssa takaisin vakuutusyhtiölle. Hankalammin on huomioitavissa seikka, että tapaturmiin liittyy aina jonkinlaista sähläystä. Tapaturma-altis työ sisältää runsaasti suunnittelematonta toimintaa ja tämä yleinen sähellys on erittäin tehotonta ja tuottamatonta puuhaa.

Sähläävä työ on kuin tempoilevaa ajoa. Tempoilevaan ajamiseen liittyy suuria nopeuden muutoksia: välillä mennään lujaa, välillä jarrutetaan kunnolla, ehkä pysähdytään. Päätökset ajoreitistä, kaistoista ym. tehdään sekunnin osissa. Vaikka menemisen meininki on kova, ei keskinopeus nouse suureksi. Tempoilevasti ajavat kuljettajat ovat myös hyvin edustettuina onnettomuustilastoissa. Parempaan tulokseen päästään ennakoivalla ajotyylillä. Kun mietitään reitit ennalta ja ennakoidaan liikennetilanteet, voi ajaminen vaikuttaa jopa eleettömältä, mutta silti keskinopeus nousee tempoilevaan verrattuna suuremmaksi. Sivutuotteena ajamisen turvallisuus paranee ja säästetään polttoainetta. Jos työssä on tunnistettavissa edellisenkaltaisia tempoilevia piirteitä, on työn kehittämisen paikka.

Kiteytettynä voisi sanoa, että tapaturmattomuus ei ole sattumaa vaan seuraus johdonmukaisesta työn kehittämisestä. Eikä turvalliseen työhön ole mahdollista päästä, mikäli työprosesseja ei ymmärretä ja kehitetä syvällisesti. Ja täsmälleen samaa vaaditaan myös työn tuottavuuden kehittämisessä.

Miksei siis kannattaisi ottaa työn kehittämisen lähtökohdaksi turvallisuutta ja lähteä liikkeelle Nolla Tapaturmaa -ajattelutavan hengessä?